matkablogi

matkablogi

Perillä Pekingissä – Mihin jäi kulttuurishokki?

Laskeuduin Kiinan maaperälle noin kaksi vuorokautta sitten ja täytyy sanoa, että kahvin puutetta lukuunottamatta olo on oikeastaan aika kotoisa. Opiskelija-asuntolasta löytyy kyllä metallinen puusaunan kiukaan lämminvesivaraajaa muistuttava kuumavesihana, mutta toistaiseksi olen päättänyt pitäytyä turvallisesti aulan automaatista saatavien kylmien teepullojen varassa. Lentomatka sujui mukavasti Finnairin uudessa A350-koneessa, jonka business-luokan makuuasentoon liikkuvista penkeistä napsaisin innoissani kuvan ohimennessäni. Päivälliseksi tarjoiltu pasta bolognese maistui yllättäen erittäin hyvältä ja sen jälkeen vetäisin unimaskin silmille ja vietin muutaman unettoman tunnin penkissä lepäillen.

Tapasin jo Helsinki-Vantaan lentoaseman lähtöportilla suomalaisen Heidin, joka myös tuli Renminin kesäkouluun. Siinä sitten latailtiin viime hetken paniikissa tietokoneisiin ja mobiililaitteisiin verkkoliikenteen suojaussovellusta, jolla voi huijata olevansa Suomessa ja näin kiertää Kiinan palomuurit, jotka estävät muun muassa Googlen käytön. Eilen tapaamamme Jesse, joka oli jo kerran ollut Pekigissä vaihdossa, tosin kertoi, että Kiinan viranomaiset kyllä tietävät, ketkä kyseisiä sovelluksia käyttävät ja millaista tietoa niissä liikkuu. Kiina kuulemma pitää kirjaa ihmisten “hyvä kansalainen” -arvosta, eli siitä kuinka paljon kielletyiksi luokiteltuja sanoja mainitsee verkossa. Vainoharhaisena päätän siis jättää kyseisen sovelluksen nimen mainitsematta ja siirryn vähemmän sensitiivisiin aiheisiin.

 

Laskeuduimme Beijing International Capital Airportille noin 6.50 paikallista aikaa (kello on täällä 5 tuntia Suomen aikaa edellä). Kenttä koostuu kolmesta terminaalirakennuksesta joiden välillä liikutaan metroa muistuttavalla junalla. Saimme Heidin kanssa matkalaukut kasaan ja suuntasimme kohti Airport Express -nimistä kehäjunaa, josta on metroyhteys Pekingin keskustaan. Hyppäsimme Renminin lähettämien ohjeiden mukaisesti Sanyuanqiaon asemalla pois ja etsimme metrolinjaa 10, jolla pääsisimme lähemmäs campusta. Kävelimme muiden ihmisten kanssa käytävää pitkin laukkujen läpivalaisun ja (ilmeisesti) räjähdeainetestin läpi kohti hissiä, jolla päädyimme ylempään kerrokseen – kotimaanlentojen terminaaliin. Kävin tiedustelemassa infotiskiltä reittiä 10-linjan metrolle ja hämmentyneen oloinen virkailija osoitti meille lopulta vastapäistä hissiä. Saavuimme samaan käytävään jossa olimme hetki sitten olleet ja tiedustelin virkailijoilta jälleen suuntaa. Virkailijat osoittivat kohti käytävää, josta olimme tulleet ja kävelimme nyt laukkujen läpivalaisun kautta vastakkaiseen suuntaan. Missään ei kuitenkaan näkynyt 10-linjan kylttiä ja päätimme kokeilla metrokartan vieressä sijaitsevaa hissiä yläkertaan. Päädyimme parkkihalliin johtavaan käytävään eikä auttanut kuin palata takaisin alakertaan. Tässä kohtaa olimme jo vähällä luovuttaa ja suunnittelimme taksia keskustaan, mutta aseman virkailija huitoi meitä kulkemaan jälleen käytävää pitkin laukkujen läpivalaisun läpi ja samaa käytävää toisen läpivalaisun kautta takaisin. Hiki valui rinkan jatkuvasta pois ottamisesta ja selkään bodaamisesta, mutta päätimme olla sitkeitä ja yrittää vielä kerran. Kun lopulta pääsimme junaraiteelle, jossa aiemmin olimme hypänneet junasta ulos, huomasimme, että olimme poistuneet kehäradalta liian aikaisin – emme olleet edes päässeet pysäkille, jossa meidän piti jäädä pois vaan olimme vasta lentokentän T2-rakennuksessa! Siinä vasta selvisi Pekingin lentokentän mittasuhteet. Loppumatka sujui todella hyvin, sillä kaupungin metro on tosiasiassa erittäin selkeästi merkitty, siisti ja turvallinen.

Kampuksella löysimme kansainvälisten opiskelijoiden asuntolan ja ilmoittautumisen jälkeen saimme vastaanotosta huoneen avaimen. Asuntolahuone vastaa kiinan opettajan näyttämiä kuvia, hieman karu, mutta toimiva. Kahden hengen huoneeseen on sijoitettu vastakkaisille seinustoille identtisesti sänky, kirjoituspöytä ja vaatekaapit. Käytävältä löytyy isompi kaakeloitu tila, jossa on vessat, suihkukopit ja pyykinpesukone. Huoneemme sijaitsee talon kuudennessa kerroksessa. Kerrokset 2-8 on tarkoitettu naispuolisille opiskelijoille ja 9-12 miespuolisille.

Kuten kuvista huomaa, paahtavaa aurinkoa varjostaa vain tasainen vaalea sumu. Ilmanlaatu ei toistaiseksi ole aiheuttanut hengitysongelmia, eikä paikallisista juuri kukaan käytä maskia. Ilmanlaatu on kesällä ilmeisesti suhteellisen hyvä kaupungin talvikuukausiin verrattuna.

Ensimmäisenä päivänä olimme niin väsyneitä, ettemme poistuneet kampusalueelta. Ensin lähdimme hakemaan tuulettimen kaukosäädintä ja kampuksella tarvittavia kortteja. Säätimen saimme asuntolan vastaanotosta, mutta pyykkikoneeseen tarvittavaa korttia piti lähteä hakemaan kansainvälisten asioiden keskuksesta. Sieltä ilmoitettiin, että wifi-tunnuksia täytyy lähteä hakemaan klassisen kirjallisuuden rakennuksesta, joka sijaitsee kampuksen pohjoispuolella. Laahustimme 37 asteen lämpötilassa kyseiselle yksikölle ja löysimme mukavasti viilennettyyn huoneeseen, jossa meille tehtiin henkilökortit ja annettiin wifi-tunnukset. Ystävällinen työntekijä ohjeisti meidät hakemaan ruokalakortteja kampuksen itäpuolelta, siis sieltä mistä olimme juuri tulleet. Ei muuta kuin seuraavalle rastille! Löysimme ruokalakortteja myyvän tiskin ja sen jälkeen olikin selviytymispaketti valmis. Kävimme heti testaamassa kampuksen itäistä ruokalaa ja sen jälkeen suuntasimme suihkun kautta kunnon päiväunille.

Eilen kävimme Heidin kanssa tutustumassa Pekingin perinteisiin asuinkortteleihin Hutongeihin, jotka sijaitsevat kaupungin vanhan rumputornin läheisyydessä. Pekingiläiset ja kiinalaisturistit olivat lähteneet viettämään lauantai-iltaa baareja, kuppiloita ja kauppoja täynnä oleville harmaaseinäisille kujille ja tunnelma oli suorastaan vilisevä. Kävelykadun varren pikkukaupoissa myytiin silkkivaatteita, kauniisti kuvioituja vihkoja, japanilaista pikkutavaraa ja kosmetiikkaa, jäähilejuomia ja jäätelöä. Sivukujilla oli aistittavissa aitoa kiinalaista elämänmenoa pappojen pelatessa ringissä korttia kotikorttelin edustalla ja sisäpihojen pilkistäessä nuhjuisista oviaukoista. Hutongeissa hämärä laskeutui huomaamatta ja kun lopulta pääsimme suuremmalle kadulle, neonkyltit ja kaoottisen liikenteen valot vilkkuivat silmissä. Löysimme Chaoshanilaista riisipuuroa tarjoilevan pikkuravintolan, jonka kassamies hymyili hyväntahtoisesti, kun osoitimme kiinankieliseltä listalta (ei kuvia) umpimähkää punaisella ruksilla merkittyä kahden hengen annosta, jonka nimessä ei ollut ainakaan hevosta tarkoittavaa merkkiä toisin kuin toisen ruksilla merkityn annoksen nimessä. Tuuri kävi, sillä saimme padallisen höyryävän kuumaa katkaravuilla höystettyä riisipuuroa, johon saimme ripotella mausteeksi värikkäitä juureksia ja korianteria. Kattilasta löytyi myös kokonainen taskurapu, joka tosin jäi lusikalla ja puikoilla syömättä, mutta toi liemeen makua.

Teimme vielä kierroksen Qianhai-järven ympäri ja jatkoimme sen jälkeen takaisin metrolle ja kampukselle päin, sillä kello alkoi lähestyä kymmentä. Kuva ei tee oikeutta järveä ympäröivän kävelykadun iloiselle viikonlopputunnelmalle, värivaloille ja musiikille, jota kuului bändien soittamana lähes jokaisesta baarista ja ravintolasta. Kotoisiin Hutongeihin tulee varmasti palattua tämän matkan aikana.

 



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.