matkablogi

matkablogi

Haluaisitko jäädä Kiinaan?

Eräs ystäväni kysyi tänä aamuna, olenko meinannut jäädä Kiinaan. Vaikka vastasin kieltävästi, jäi asia silti pyörimään mielessäni, sillä onhan elämä Kiinassa oikeastaan ollut aika jees. Aamukahvia juodessani päätinkin listata pitkästä aikaa plussat ja miinukset.

Looking at the beautiful lake view

Miinukset:

– Pekingiin en jäisi toiseksi vuodeksi peräkkäin, sillä kaupunki on seikkailtu laitoja myöten ja maisemanvaihdos houkuttaa. Lisäksi kaupungin ilma on vuoden ympäri todella kuiva heinä-elokuun sateita lukuunottamatta. Täytyy kuitenkin sanoa, että vuoden aikana olen tykästynyt tähän kaupunkiin sen monipuolisuuden ansiosta ja tulisin mielelläni uudestaan muutaman päivän lomalle silloin tällöin. Peking on erinomainen matkakohde.

– Ulkomainen some ei toimi ilman VPN-sovellusta, joka taas puolestaan ei toimi mikäli käynnissä on puoluekokous tai muu merkittävä poliittinen tapahtuma. Suunnitteilla on lisäksi järjestelmä, joka kerää kansalaisista tietoa internet-käyttäytymisen perusteella ja antaa sen jälkeen arvion, kuinka luotettava henkilö on kyseessä. Pisteet ovat julkisia ja saattavat vaikuttaa muun muassa työpaikan saantiin. Vaikka Kiinan mediasensuuri kuulostaa kiehtovan absurdilta, aiheuttaa se maassa asuvalle ulkomaalaiselle myös harmaita hiuksia, etenkin kotimaahan suuntautuvan yhteydenpidon osalta.

– Ihmisten välinen kilpailu on todella kova erityisesti opiskelu- ja työpaikoista. Kesällä hyvätuloiset vanhemmat lähtevät tarhaikäisten lasten kanssa luokkaretkelle Australiaan tai Eurooppaan katsomaan eliittiyliopistoja, jotta lapset näkevät mitä tavoitella. Kiinan parhaisiin yliopistoihin riittää tunkua, sillä huippuyliopistoista valmistuneille työpaikka on lähes taattu. Koulupäivät venyvät ekaluokkalaisillakin helposti yli kymmentuntisiksi, kun läksyjä väännetään iltamyöhään asti. Vanhemmat ostavat lapsilleen lisäksi viikonlopuille ja lomille yksityistunteja, sillä muista ei sovi jäädä jälkeen. Olen todella kiitollinen Suomen koulujärjestelmästä, jossa lapsille ei kasaannu vielä alakouluiässä valtavia paineita menestyksestä. Jos joskus saan lapsia, en haluaisi kasvattaa heitä Kiinassa.

– Kiina on maailman suurin muoviroskan tuottaja ja jokainen vaikeasti vältettävä muovipussi ja kertakäyttömuki aiheuttaa piston sydämessä. Shoppailukierrokseen kuuluu olennaisena osana mukaanotettava kuplatee tai hedelmäjuoma ja kaupassa saa olla salamana kieltäytymässä muovipussista. Keksipaketin avatessa koittaa järkytys kun muovikääreen ja -laatikon sisään siisteihin riveihin ladotut keksit on vielä jaoteltu pareittain pieniin muovipussukoihin. Suomessa ympäristöystävällinen elämä on tehty todella helpoksi.

Fruit drink in plastic cup

Fruits packed in plastic

Plussat:

+ Kiinassa on vielä vuoden ja 12 käydyn matkakohteen jälkeen niin paljon nähtävää, että täällä menisi helposti vielä muutama kuukausi pelkästään reissatessa. Jos Kiinaan jäisin asumaan, muuttaisin mielelläni vaihteeksi kuvankauniiseen Hangzhouhun, jossa niin maisemat, ruoka, ilmasto kuin maantieteellinen sijainti ovat kohdillaan. Myös Shanghaihin voisin tulla vaikkapa vuoden työkomennukselle, sillä sieltä pääsee helposti reissaamaan Etelä-Kiinaan.

+ Vuodessa kiinaa oppi niin paljon, että paikallisten kanssa pystyy käymään sujuvan keskustelun (olettaen, että kiinalainen osapuoli puhuu yleiskieltä, eri alueiden murteet ovat toinen juttu…). Olisikin mahtavaa viettää Kiinassa vielä toinen vuosi vaikkapa jotakin muuta ainetta opiskellen ja osallistuen kiinankielisille luennoille. Siinä pääsisi viettämään enemmän aikaa kiinalaisten kavereiden kanssa ja saisi hiottua kielitaidon luonnolliselle tasolle. Kiinalaiset ovat todella lämminsydämisiä ja avuliaita, kunhan yhteinen kieli löytyy.

+ Kiinassa olo on Suomeakin turvallisempi. Yksin pimeää hutongia kävellessä on kummallisen itsevarma olo, sillä joka paikassa on valvontakameroita ja ihmisiä. Katukuvassa ei näy päihdeongelmaisia ihmisiä, mutta poliiseja sitäkin enemmän. Vaikka massiivinen määrä valvontakameroita tuntuu aikamoiselta kyttäykseltä, olen toisaalta ollut iloinen siitä, että voin tuntea oloni turvalliseksi myös yksin reissatessa.

+ Hintataso on Suomeen verrattuna vielä sen verran matala, että ravintolassa voi käydä hyvillä mielin vaikka joka viikonloppu ja Pekingin valtavissa puistoissa on ihana viettää kesäpäivää keisariaikaisia rakennuksia ihastellen ja polkuveneellä ajellen. Museoiden pääsymaksu on ilmaisesta pariin euroon ja kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla kuluu helposti päivä patikoiden ja maisemia ja temppeleitä ihmetellen. Tätä kaikkea tulee todella ikävä Suomeen palatessa.

Summer Palace mountain view

Beijing style dinner

 



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.